Frissan Care

Frissanilla puhaltavat uudet tuulet, kun Frissan Care on aloittanut toiminnan! Aluksi tarjolla on joogaa pienryhmissä, ja myöhemmin varattavissa on lisäksi kosmetologin palveluita. Care-puolesta vastaan minä eli Titta. Tässä kirjoituksessa kerron hieman Frissan Caren synnystä ja siitä, millaista joogaa tarjoamme.


Tämä kuva allekirjoittaneesta on parin vuoden takaa, mutta meno ei ole juuri muuksi muuttunut.

Frissanille päädyin jo vuosia sitten asiakkaaksi laadukkaan ja raikkaan (kirjaimellisesti!) palvelun perässä. Miten hauskaa olikaan kun Heidi kysäisi mua mukaan Frissanin toimintaan! Napakan aivoriihen tuloksena syntyi Frissan Care, jonka ytimessä on tarjota monipuolisesti elämänlaatua ja hyvinvointia kohentavia palveluita viihtyisissä ja hajusteettomissa tiloissa.

Jooga on ollut osa elämääni vuodesta 2017 asti, ja omia tunteja olen ohjannut vuodesta 2019 alkaen. Valmistuin Hima Happinessin RYT 200 -joogaohjaajakoulutuksesta vuonna 2020. Tällä haavaa opiskelen funktionaalisen neurologian yhdistämistä joogaan – luvassa on siis kenties hetkittäin kummallista, mutta vaikuttavaa harjoitusta!

Ohjauksessani punoutuvat yhteen vakaa hatha ja soljuva flow, joiden mausteeksi ripottelen inspiraatiota milloin mistäkin elämäni varrella mukaan tarttuneesta. Tunneillani pääset niin leikkimään ja haastamaan itseäsi kuin rauhoittumaan hengityksen äärelle ja kuuntelemaan kehon kuiskaamia hienovaraisia viestejä.

Sydämellisesti tervetuloa hoivaamaan kehoa ja mieltä kanssani!